isyyspakkaus ideoita isyyspakkaus ideat isyyspakkaus sisältö mikä on isyyspakkaus ideoita isyyspakkaukseen mitä olette laittaneet isyyspakkaukseen tavaroita, joissa lukee isä tai isi lahja isälle lahja isille lahja vaimolta lahja miehelle

Ideoita isyyspakkaukseen & mikä on isyyspakkaus

Isyyspakkaus on lahja, jonka puoliso antaa tulevalle isälle. Se on vapaasti koottu kokoelma tuotteita, jotka liittyvät isään tai vauvaan.

Tyypillisesti isyyspakkauksessa on muun muassa vaatteita, kirjoja ja vauvan tarvikkeita. Tuotteet ovat usein isä-teksteillä varustettuja tai liittyvät muuten isäksi tulemiseen ja lapsen saamiseen.

IDEOITA ISYYSPAKKAUKSEEN

Millaisia tuotteita yleensä hankitaan isyyspakkaukseen?

Isyyspakkaukseen voi hankkia muun muassa:

  • Isä-teemaisia t-paitoja
  • Vauvan bodeja (erityisesti printin puolesta vastasyntyneelle suunniteltuja!)
  • Samisvaatteita ja -asusteita eli samalla kuosilla tai idealla suunniteltuja vaatteita tai asusteita isälle ja lapselle (ja miksei muullekin perheelle!)
  • Kirjoja/oppaita: esimerkiksi vauvanhoitoon, vauvan uneen ja vanhemmuuteen liittyviä oppaita, kasvatus- ja kehityspsykologian teoksia tai reseptikirjoja vauva- ja lapsiperheille
  • Muita kirjoja: esimerkiksi vauvakirjan tai muistikirjan, johon kerätään muistoja ja ajatuksia vauva-ajalta
  • Lahjakortteja: joko palveluihin tai tuotteisiin ostettuja lahjakortteja tai pariskunnan välisiä omia lahjakortteja. Lahjakortin voi antaa esimerkiksi hierontaan, omaan aikaan tai kaveriaikaan. Omia lahjakortteja voi kirjoitella myös pilke silmäkulmassa ja tarjota niissä mahdollisuuden esimerkiksi ruoan syömiseen lämpimänä vauva-arjen keskellä. Klassikko on myös Vapaudu vaipanvaihdosta -kortti! (vain omalla riskillä)
  • Vauvan tarvikkeita: tutteja, harsoja, ruokalappuja, tuttipulloja, sosepurkkeja ja vaatteita
  • Leluja tai lastenkirjoja: erityisesti vuorovaikutukseen kannustavat lelut ja kirjat ovat kiva idea. Itse hankin isyyspakkaukseen eläinkäsinukkeja. Kirjojen lukeminen on aina vuorovaikutteista, mutta pienten lasten suosiossa ovat erityisesti erilaiset ääni- ja kurkistusluukkukirjat, jotka alkavat usein kiinnostaa jo noin puolen vuoden iästä lähtien
  • Ruokaa tai juomaa: moni lähestyy isyyspakkauksen elintarvikkeita selviytymispakkausnäkökulmasta. Mitä tarvitaan vauva-arjesta selviytymiseen? We can do this -asenteen lisäksi ainakin kahvia ja suklaata. Ja muutama olut.
  • Hyvän mielen to do list vauva-aikaan: Tein itse puolisolleni tehtävälistan, joka tuli suorittaa vauvavuonna. Se sisälsi paljon erilaisia tehtäviä aina vauvan vatsan pörisyttämisestä kavereille soittamiseen ja omaan kirjanlukuhetkeen.
  • Tulet olemaan ihan paras isi, koska -kortit: Tein itse myös kortteja, joihin olin listannut ominaisuuksia, joiden vuoksi uskoin miehestäni tulevan ihan paras isi. Ja arvatkaa mitä? Arvaus osui oikeaan! Listaa tehdessä pidin mielessä, että esiin nostamani asiat aiheuttaisivat enemmän hyvää mieltä kuin paineita siitä, millainen isän 'kuuluu olla'.
  • + 1 idea: kierrätystuotteita: kaiken ei tarvitse olla aina uutta ja kiiltävää. Myös käytettynä voi löytää hyviä tuotteita isyyspakkaukseen esimerkiksi kirppiksiltä (erityisesti lastenkirppiksiltä!), Torista, Facebook Marketplacesta ja Facebookin kirppisryhmistä. <3

Tutustu Pikkukarhun isyyspakkauksen valikoimaan!

Milloin isyyspakkaus annetaan?

Isyyspakkaukselle ei ole määrättyä lahjanantoaikaa. Osa antaa isyyspakkauksen jo varhain raskauden aikana, osa lapsen synnyttyä ja osa raskauden edetessä pidemmälle.

Mikään ei estä antamasta isyyspakkausta myöhemmin isän ja lapsen yhteisen taipaleen varrella. Pääasia on, että lahjalla osoitetaan arvostusta isää sekä isän ja lapsen (tai lasten) välistä suhdetta kohtaan. Monelle isälle isyyspakkauksen saaminen on myös tärkeä osa isäksi valmistautumista ja kasvamista.

Isyyspakkauksen kokoaminen

Kuten minkä tahansa asian tekemisessä, myös isyyspakkauksen kokoamisessa on monta tyyliä.

Osa (kuten allekirjoittanut) luo isyyspakkauksen kokoamisesta kuukausia kestävän, eeppisen Excel-saagan, jossa tuotteita ja ideoita vertaillaan pitkän kaavan mukaan.

Osa taas rennosti ostaa muutaman sopivasti vastaan tulevan tuotteen ja kokoaa niistä pakkauksensa.

Ja osa tuskailee, että missä välissä ehdin tämän kiireen keskellä etsiä tuotteet ja kuitenkin saa sen lopulta hienosti koottua.

Kaikki tyylit sallitaan!

Pikkukarhun puodista tuotteita isyyspakkaukseen

Pikkukarhun puodin valikoimasta voit ostaa joko kaikki tuotteet isyyspakkaukseesi tai yksittäisiä Pikkukarhun isyyspakkauksen tuotteita.

Ja hei, aina voi valita puolivälimallin eli koota Pikkukarhun isyyspakkauksesta hyvän pohjan ja lisätä siihen itse muutamia muualta hankittuja tuotteita!

Millaisessa muodossa isyyspakkaus annetaan?

Isyyspakkaus annetaan usein jonkinlaisessa laatikossa, mutta pakkaus ei ole välttämätön. Tuotteet voi hyvin myös levittää juuri ennen lahjan antamista sopivaan paikkaan kuten pöydälle tai vauvan ammeeseen tai sänkyyn.

Perinteisen pahvi- tai muovilaatikon lisäksi pakkauksena voi toimia myös esimerkiksi äitiyspakkauksen laatikko, lahjakassi, kori tai kotoa valmiiksi löytyvä säilytyslaatikko. Pakkaukselle voi myös hyvin ennakoida jo jonkin tulevan käyttötarkoituksen esimerkiksi juuri kodintavaroiden säilytyslaatikkona.

- Reeta, Pikkukarhun puoti

---

Pikkukarhun isyyspakkauksen tämänhetkisen valikoiman löydät täältä.

 

Tilaa sivun alalaidasta Pikkukarhun kirje sähköpostiisi ja seuraa @pikkukarhunpuodinarkea Instagramissa, niin kuulet myös uusista tuotejulkaisuista!

Insta-tilillä @pikkukarhunpuodinarkea myös perheaiheisia kyselyitä, taaperoperheen arkea ja verkkokauppayrittäjyyskokemuksia hoitovapaalla 😊

Takaisin artikkeleihin